Pekka A. Nurmi


Pekka A. Nurmi

Professori Pekka A. Nurmi työskentelee GTK:ssa tutkimusjohtajana, jossa hänen vastuullaan on laitoksen tutkimusprosessi ja erityisesti mineraalialaa palveleva tutkimus. Hän veti 2010 Suomen mineraalistrategian valmistelua ja osallistui myös Sitran luonnonvarastrategian sekä valtioneuvoston luonnonvaraselonteon valmisteluun. Nurmi on aktiivisesti kehittänyt "Green Mining –konseptia" ja on Tekesin Green Mining –ohjelman johtoryhmän jäsen. Nurmi on toiminut vuodesta 2007 lähtien myös European Technology Platformin Sustainable Mineral Resources johtoryhmän jäsenenä.

Nurmi on valmistunut Helsingin yliopistosta, jossa hän väitteli tohtoriksi 1984, ja toimii nykyisin malmigeologian dosenttina. Hän on julkaissut noin 80 tieteellistä artikkelia. Nurmi on saanut Lauri Jäntti –säätiön vuoden tiedekirjapalkinnon ja Outokumpu Oyj:n palkinnon Oriveden kultakaivoksen löytämiseen johtaneista tutkimuksista.