Pehmeikköpaksuus aerogeofysiikan tulkinnalla

Geofysikaalisia lentomittauksia on tehty n. 40 m lentokorkeudelta ja 200 metrin linjavälillä koko Suomen alueelta vuosien 1972-2008 aikana. Näihin mittauksiin sisältyvät sähkömagneettiset mittaukset, joiden perusteella voidaan arvioida maankamaran sähkönjohtokykyä. Kallioperä on Suomessa useimmiten hyvin huonosti sähköä johtava (resistiivinen). Maaperäkerrostumista erottuvat parhaiten johtavina savi- ja turvekerrostumat ns. pehmeiköt. Pehmeikköjen sähkönjohtavuutta voidaan mitata myös maastossa GTK:ssa kehitetyllä johtavuus-lämpötilaluotaimella n. kymmenen metrin syvyyteen saakka. Kun pehmeikköjen johtavuus on määritetty maastossa luotaamalla, voidaan sähkömagneettisten lentomittausten perusteella tulkita johtavan kerroksen paksuus. Lentomittausten linjavälin (200 m) ja luotausten pienen määrän vuoksi saadaan yleensä vain karkea arvio laajempien pehmeikköalueiden keskimääräisistä paksuuksista. Sähkömagneettisen menetelmän käytön edellytyksenä pehmeikköjen paksuustulkinnassa on se, että alla oleva kallioperä on resistiivinen (ei sovellu alueille, joilla kallioperässä esiintyy runsaasti sähköä hyvin johtavia mustaliuskeita tai kiisuja) ja että maakerrosten sähkönjohtokyky tunnetaan riittävällä tarkkuudella. Tulkintaa vaikeuttavia tekijöitä ovat mittausalueen ns. kulttuurihäiriöt, joita ovat sähkölinjat, rautatiet sekä suuret metalliset rakennelmat. Tulkinnassa täytyy myös huomioida alueen kallioperän magneettisten ominaisuuksien vaikutus sähkömagneettisiin mittaustuloksiin.

Sipoon Itäsalmen alueen pehmeikkötulkinta. Pohjakartta: © Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/08 ja Logica Suomi Oy.