This website uses cookies to ensure you get the best experience on our website. Further info

Tampereen seudun TAATA -hanke vaihe I 31.3.2007-31.3.2009

Tampereen seudun taajamageologinen kartoitus- ja kehittämishanke v. 2007-2011

Tampereen seutu on maamme toiseksi voimakkain kasvukeskus, jossa väestömäärä tulee Tilastokeskuksen ennusteen mukaan kasvamaan yli 50 000 asukkaalla vuoteen 2040 mennessä (tällöin alueella 370 454 asukasta). Alue on siten maankäytön voimakkaimpia painopistealueita Suomessa ja geologisen tiedon tarve alueen suunnittelussa ja rakentamisessa on merkittävä.

Tampereen seudulla syksyllä 2006 tehdyn tarveselvityksen pohjalta GTK käynnisti 2-vaiheisen, kokonaiskestoltaan 4-vuotiseksi (31.3. 2007- 31.3. 2011) suunnitellun yhteisrahoitteisen TAATA- hankkeen, jonka tavoitteena on kehittää ja tuottaa geoaineistoihin pohjautuvaa tietoa Tampereen seudun käyttöön. Ensimmäiosessä vaiheessa (v. 31.3.2007- 31.3.2009) osallistujina ovat olleet GTK:n lisäksi Tampereen, Nokian, Oriveden ja Ylöjärven kaupungit, Pirkkalan, Lempäälän, Vesilahden ja Kangasalan kunnat sekä Pirkanmaan ympäristökeskus, Pirkanmaan liitto, Tampereen Vesi, ja Tiehallitus

TAATA -hankkeessa keskeisiä tuloksia ovat erilaiset Tampereen seudun maa- ja kallioperän rakennusgeologisia ominaisuuksia koskevat tietoaineistot ja niistä työstetyt visualisoinnit (esim. rakennettavuuskartat). Aineistot ja visualisoinnit on liitetty hankkeessa toteutettuun Tampereen seudun GeoTIETO -järjestelmään. Lisäksi hankkeen tulokset on esitetty näillä verkkosivuilla. Geoaineistojen tuottamisessa on pyritty huomioimaan alueen geologiset ominaispiirteet sekä osallistujaorganisaatioiden esittämät erikoistarpeet.

  Hankkeen päätösseminaari 26.5

Osallistujat:

      Pirkanmaan liitto  
      Pirkanmaan ympäristökeskus  
       

 

Tampereen seudun GeoTIETO -järjestelmä

Esimerkkinäkymä Tampereen seudun GeoTIETO-liittymästä. Aineistot ovat valittavissa vasemmalta, työkalut ylhäällä oikealla. Näkymässä Kangasalan maaperän pehmeikköjen (lähinnä savikkojen) paksuustulkinta. Vasemmalla aineiston kohdalla kartan värien selitys.   Siirry karttapalveluun