Nokian maaperä

Tampereen kaupunkiseudun (Tampere, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti ja Ylöjärvi) maaperään verrattuna Nokian kunnassa on kallioalueita keskimääräisesti. Samoin on moreenia. Moreenin pintalohkareisuus on paikoin keskimäärästä huomattavasti suurempi. Harjuja (jäätikköjokien kerrostamia sora- ja/tai hiekkamuodostumia) on tavanomaisesti. Nokian kunnan alavat maastonkohdat ovat muuhun Tampereen kaupunkiseutuun verrattuna savien peitossa  alueellisesti keskimääräisesti. Savien paksuus on monin paikoin suhteellisen ohut. Nokian kunnan alueella erottuu osa-alueita, joissa joko kalliomaiden ja moreenin hallitsemat ylävät seudut tai savikoiden hallitsemat alavat seudut muodostavat omia osa-alueitaan. Eloperäisiä maalajeja (sara- ja rahkaturve sekä lieju) on keskimääräisesti.

Nokian maaperän synty

Kun mannerjäätikkö peitti Nokian aluetta, sen jää virtasi ensin suunnasta 310° - 320°. Myöhemmin virtauksen suunnaksi muotoutui 260° - 280°, jopa 235°. Virtaavan jään kuluttama ja kuljettama kiviaines kerrostui jäätikön pohjalla moreenikerrokseksi. Sitä on laajalti varsinkin Siuron koillispuolisella ylänköalueella. Moreenin pintaosaan on jään sulamisen loppuvaiheessa rikastunut kiviä ja lohkareita on huomattavan runsaasti. Laaksoissa ja muissa painanteissa moreeni on peittynyt laajoilla aloilla sitä nuorempien, hienorakeisten ja eloperäisten maalajien alle. Mannerjäätikön sulamisvaiheessa jäätikön pohjalla virtasi vuolaita sulamivesijokia, joissa moreeni peseytyi, kivet pyöristyivät ja aines lajittui ja kerrostui sora- ja hiekkamuodostumiksi, harjuiksi. Nokian taajaman kautta kulkee tällainen nk. Nokian harjujakso.

Nokian kunnan alue vapautui mannerjäätiköstä runsaat 11 000 vuotta sitten, mutta jäi siinä vaiheessa vielä muinaisen Itämerivaiheen, Yoldiameren, peittämäksi. Vain muutamien, Nokian koillisosassa, Alinenjärven – Siperian alueella, sijaitsevien mäkien laet jäivät yksinäisinä saarina vedenpinnan yläpuolelle. Nykyisin tämä nk. ylimmän rannan taso on kohonnut jo 170 m:n korkeudelle merenpinnasta. Mannerjäätiköltä sulamisvesien kuljettama liete kerrostui tuolloin syvässä vedessä moreenin päälle savikerrostumiksi, jotka Nokian alueella ovat pääasiassa lustosavia.

Kun maa-alueet alkoivat nousta vedestä, ne joutuivat alttiiksi rantavoimien työlle. Varsinkin korkeimmat, ensimmäisinä vedestä nousseet maa-alueet huuhtoutuivat voimakkaasti. Loivapiirteisten mäkienkin moreenikerrostumat kuluivat ja kallioita paljastui. Tämän vuoksi moreenin pintaosa on enemmän tai vähemmän huuhtoutunutta. Mäkien ylemmillä tasoilla pintakivisyys ja –lohkareisuus on tullut selvemmin näkyviin kun taas alemmilla tasoilla suojaisissa paikoissa moreenia voi peittää ohut vaihtelevan paksuinen hiekkainen tai hietainen rantakerrostuma.

Maankohoamisen vuoksi veden syvyys pieneni jatkuvasti, joten aikaisemmin kerrostuneet savialueetkin joutuivat vähitellen aaltoliikkeen ja virtausten kuluttaville voimille alttiiksi. Matalammilta alueilta kerrostumat osaksi kuluivat, ja ainesta kulkeutui syvemmille vesialueille lisäten painanteissa olevien savien paksuutta entisestään. Sitä mukaa, kun maa nousi merestä, alkoivat maaston alavien osien kosteikot soistua. Nykyinen maankohoaminen Nokian seudulla on noin 5 mm vuodessa.

Suurten järvien kehitysvaiheet ovat antaneet omanlaisensa leiman vesistöjen rannoille lähinnä kuluttamiensa rantatörmien muodossa. Tammerkosken synnyn jälkeinen Pyhäjärven tulviminen ja pinnan nousu väliaikaisesti parilla metrillä jätti jälkeensä rannoille syöpyneitä törmiä muun muassa  Maatialanlahden, Kehon, Liukuslahden ja Karukan ympäristössä. Koska rantojen savikerrostumat monin paikoin ovat ohuita, rantaviivalle paljastui kapeita rannansuuntaisia moreenimaita lohkareineen sekä avokallioita.

Kalliomaat

Maaperäkartoissa kallio on kalliota ilman sen kummempaa erittelyä esimerkiksi kivilajien suhteen. Kalliomaana kuvatuilla alueilla kallion päällä voi olla alle metrin paksuinen moreenikerros. Nokian kallioperän pinnanmuodot ovat pienipiirteisiä. Kallioalueita on tavanomaisen runsaasti, mutta Harjuniityn – Siperian välisellä ylängöllä tavanomaista enemmän. Yleisesti ottaen kallionpinta on kohomuodoissa  vain parin - kolmen metrin syvyydellä. Kallioperän rakenne on osittain määritellyt jäätiköitymisen jälkeisen pohjakuvioinnin, jolle maaperä on kerrostunut. Kallioperän rakenne ei kuitenkaan selitä kaikkea suuntautuneisuutta. Uusien maanmittauslaitoksen laserkeilausaineistosta tehtyjen maanpintamallinnusten mukaan maaperälläkin on pieni osuus suuntautuneisuuden syntyyn lähinnä Tuulosjärven ympäristössä

Moreenikerrostumat

Moreeni on Nokian yleisin maalaji. Se verhoaa kallioperää melko ohuena kerroksena myös muiden, myöhemmin kerrostuneiden, maalajien alla. Moreenin paksuus on yleisimmin 1 - 4 m. Myös kalliomaana kuvatuilla alueilla on moreenia, mutta sen paksuus on alle metrin. Pohjamoreeni on ainekseltaan normaalikivistä hiekkamoreenia, jonka savesprosentti on 1 - 4 %. Moreenin pinta on muinaisissa rantavaiheissa huuhtoutunutta ja noin puolen metrin syvyyteen asti routimisen möyhentämää. Lohkareisin pintakerros ulottuu pinnasta yleensä 0,5 – 1 metrin syvyyteen. Moreenialueiden pintalohkareisuus on Nokialla normaalia suurempi, paikoin se vaihettuu jopa lohkareikoksi. Joissakin painanteissa routa on nostellut ja rikastanut lohkareita pienialaisiksi nk. routalouhikoiksi, joissa puutkaan eivät pysty kasvamaan. Erityisesti kunnan pohjoisosassa, Siperian ympäristössä, pintalohkareisuus on erityisen runsasta. Siellä notkelmissa sijaitsevat lohkarevirratkin ovat yleisiä. Toinen erityisen runsaslohkareinen  alue on Siuron ympäristössä. Muutamia pieniä kumpumoreenimuodostumia on kartoitettu Rämsöön ja Pihnalanperän alueelle. Niissä moreenin paksuuus on tavanomaista suurempi.

Jäätikköjokimuodostumat

 Nokian kunnan alueella on yksi iso harju eli jäätikköjoen kerrostama sora- ja hiekkamuodostumajakso. Se kulkee Nokian taajamasta itään päin. Toinen, pieni harju, on Metsäkulmalla.

Rantakerrostumat

Nokian alueella rantakerrostumia on hyvin vähän. Laajimmat niistä ovat Nokian harjun liepeillä. Pieniä erillisiä rantakerrostuman peittämiä savipainanteita ei ole voitu edes kuvata kartalle. Ne on tällöin yhdistetty ympäröiviin moreenikuvioihin.  Syntytapansa vuoksi rantakerrostumien alla saattaa esiintyä hienorakeisia maalajeja, varsinkin notkopaikoissa ja mäkien alarinteillä.

Hienorakeiset kerrostumat

Nokian kunnan alavat maastokohdat ovat laajalti hienorakeisten maalajien peitossa. Ne ovat raekoostumukseltaan lähes yksinomaan savea. Savikoita on runsaasti mm. Siuron ja Taivalkunnan, Tyrkkölän ja Pitkäniemen välillä sekä Tottijärven ympäristössä. Hiesualueita on Vihteljärven luoteispuolella ja hienoa hietaa Pinsiössä, aivan Ylöjärven rajan tuntumassa. Alueen savien savespitoisuus on yleensä 40 - 65 %. Hienorakeisten maalajien kerrospaksuus kasvaa yleensä moreeni- ja kalliomaiden rinteiltä notkoihin päin mentäessä. Hienorakeisten maalajien alueille tehtyjen muutamien kairausten perusteella kerrostumien paksuus on yleensä 2 - 6 m ja enimmillään noin 10 m. Savikkojen pinnan muodostaa yleensä 0,5 - 2,0 m paksu kuivahko kerros, nk. kuivakuori. Kuivakuori on yleensä sitä lujempi ja paksumpi mitä korkeammalla savikko sijaitsee ympäristöönsä (ja vallitsevaan pohjavedenpintaan) nähden. Savipelloilla näkee loivapiirteisiä harjanteita ja kumpuja, joiden jollakin syrjällä törröttää siirtolohkare tai paistaa pieni avokallio. Näin arvioiden Nokian kunnan alueella on huomattavan paljon 1 – 3 m:n paksuisia savikoita. Savet ovat täällä lustosavia, jotka jäätikön vähäisen sulamisvesitoiminnan vuoksi ovat  yleensä kerrostuneet suoraan kallion tai moreenin päälle. Liejusavia on jonkin verran esimerkiksi Metsäkulmalla.

Eloperäiset kerrostumat

Nokia kuuluu suoyhdistymätyypiltään viettokeitaiden vyöhykkeeseen. Suot ovat syntyneet moreeni- ja kalliomaaston painanteisiin, purojen varsille ja järvien rannoille. Ne ovat pienialaisia ja usein kapeita juotteja. Rämeet ja korvet ovat yleisimpiä suotyyppejä. Laajimmat suoalueet ovat koillisesssa, Ylöjärven rajan tuntumassa. Siperian eteläpuolisella moreeni ja kallioalueen notkelmissa suot ovat pääsääntöisesti rahkaturvetta (St). Soita on ojitettu metsänkasvatusta varten, mutta aikoinaan raivattu myös laajalti pelloiksi siellä missä se on ollut mahdollista. Näin on varsinkin Pinsiössä, jossa valtaosa soista on saraturvetta (Ct), kuten myös Nokian eteläosien saviseuduilla. Liejua tapaa varmimmin kuivattujen ja/tai umpeenkasvavien vesistöjen alueella,  jotka Nokialla ovat kuitenkin pienialaisia.

Pohjavesi

Nokian pohjavesivarat sijaitsevat nk. Nokian harjussa, lähinnä Maatialanharjun – Viikinharjun alueella. Harjun pohjoispuolisesta Vihnusjärvestä harjuun imeytyvä vesi lisää huomattavasti Maatialan vedenottamon antoisuutta. Vihnusjärven vedestä tehdään myös tekopohjavettä Viikinharjun alueella.

Kunnan maaperä on suureksi osaksi moreeni- ja kallioaluetta. Mäkien väliset laaksot ja notkelmatkin ovat moreenin, saven ja turpeen peittämiä. Näin ollen suurin osa alueesta on vedenläpäisevyydeltään huonosti vedenhankintaan soveltuvien maalajien peitossa. Näille alueille tehtyjen kaivojen antoisuus riittää yleensä vain yksittäistalouksien käyttöön.