Maaperän synnyn yleispiirteet Tampereen kaupunkiseudulla

Sakari Kielosto

Maankamara koostuu kallioperästä ja sitä peittävästä maaperästä, joka puolestaan koostuu maalajeista. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä pilkistää monin paikoin sen alta. Tampereen kaupunkiseudulla maapeitteen paksuus voi paikoin olla kymmeniä metrejä, mutta keskipaksuus on vain muutamia metrejä.

Aikojen kuluessa on ollut useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätikkö on peittänyt maatamme. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Maamme maaperä on pääosin syntynyt tämän jääkauden aikana ja sen jälkeen.

Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia, joka on Tampereen kaupunkiseudun yleisin maalaji. Sitä esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä myös muiden maalajien alla sekä erilaisina omina moreenimuodostuminaan. Mannerjäätikön sulaessa sulamisvesivirrat eli jäätikköjoet kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alla oleviin laajeneviin uomiinsa harjuiksi ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi. Sisä-Suomen reunamuodostuman deltat Tampereen Kaanaassa syntyivät noin 11 000 vuotta sitten.
Mannerjäätikön sulettua maankuorta kuormittanut 2 - 3 kilometrin paksuinen jääkerros poistui, ja sen alas painama maankuori alkoi kohota. Yli puolet maamme pinta alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti sen. Tämä muinaisen vedenpinnan taso on kohonnut Tampereen kaupunkiseudulla jo 155 - 170 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän, ns. ylimmän rannan, alapuolelle kerrostui muinaisen Itämeren seisovassa vedessä hienorakeisia maalajeja, kuten savea ja hiesua. Ylimmän rannan alapuolella on myös ollut mahdollista rantahiekkojen ja -hietojen kerrostuminen mäkien rinteille ja notkoihin.

Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Paikoin tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros sai nykyiset piirteensä. Tampereen kaupunkiseudulla suurten järvien kehitysvaiheet ovat antaneet vielä omanlaisensa leiman suurten vesistöjen rannoille lähinnä kuluttamiensa rantatörmien muodossa. Luonnon maaperää muokkaava kiertokulku ei suinkaan nyt ole katkennut vaan se jatkuu edelleen. Ihmisen toiminta on kuitenkin aikaa myöten voimistunut ja saanut yhä suuremman merkityksen maaperän muokkaajana – sekä kaivajana että läjittäjänä.

Maamme yleisesti tunnettuihin huomattaviin maaperämuodostumiin verrattuna Tampereen kaupunkiseutu (Tampere, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti ja Ylöjärvi) sijoittuu Sisä-Suomen reunamuodostuman tuntumaan. Reunamuodostuma kulkee Tampereen ja Ylöjärven pohjoisosissa itäkoillis-länsilounassuuntaisena. Toinen paikkaa määrittävä suurmuoto on kookas ja monin paikoin luonnonkaunis saumaharju, nk. Ylöjärven - Pyynikin - Kangasalan harju, joka kulkee alueen poikki luode-kaakkosuunnassa Ylöjärven ja Tampereen eteläosasta Kangasalan eteläosaan.