Ylöjärven maaperä

Tampereen kaupunkiseudun (Tampere, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti ja Ylöjärvi) maaperään verrattuna Ylöjärven kunnassa on kalliomaata ja moreenia normaalisti, mutta moreenimuodostumia on keskimääräistä enemmän. Kunnassa on tavanomaista enemmän myös harjuja (jäätikköjokien kerrostamia sora- ja/tai hiekkamuodostumia). Yksi niistä (saumaharju) on kooltaan huomattavan kookas ja se mahdollistaa kunnalle muuhun Tampereen kaupunkiseutuun nähden liikkumavaraa maa-aineksen oton, pohjaveden ja maisemallisten arvojen suhteen. Harjujen määrästä ja koosta johtuen myös rantakerrostumat (muinaisten meren- ja järvenrantojen hiedat, hiekat ja sorat) ovat tavanomaista laajempia ja lukuisampia. Ylöjärven kunnan alueella erottuu osa-alueita, joissa joko kalliomaiden ja moreenin hallitsemat ylävät seudut tai savikoiden hallitsemat alavat seudut muodostavat omia osa-alueitaan. Eloperäisiä maalajeja (sara- ja rahkaturve sekä lieju) on keskimääräisesti.

Ylöjärven maaperän synty

Kun mannerjäätikkö peitti Ylöjärven aluetta, sen jää virtasi luoteesta kaakkoon (suunnasta 310° - 350°). Virtaavan jään irrottama, kuluttama ja kuljettama kiviaines kerrostui jäätikön pohjalla moreenikerrokseksi. Moreenia on eniten kunnan keskiosan poikki kulkevan Sisä-Suomen reunamuodostumavyöhykkeen tuntumassa. Se kulkee Kyröskoskelta Näsijärvelle linjalla  Sontun Vilpeenharju - Korpelankulma – Myllykulma – Tappikangas – Leponokka – Kuhaluoto. Moreenin pintaosaan on jään sulamisen loppuvaiheessa rikastunut kiviä ja lohkareita yleisesti. Laaksoissa ja muissa painanteissa moreeni on peittynyt laajoilla aloilla sitä nuorempien, hienorakeisten ja eloperäisten maalajien alle. Mannerjäätikön sulamisvaiheessa jäätikön pohjalla virtasi vuolaita sulamisvesijokia, joissa moreeni peseytyi, kivet pyöristyivät ja maa-aines lajittui ja kerrostui sora- ja hiekkamuodostumiksi, harjuiksi ja reunamuodostumiksi. Esimerkiksi  em. Sisä-Suomen reunamuodostumassa, joka siis on sulaneen mannerjäätikön reunan suuntainen, on sekä moreenivaltaisia että hiekka- tai soravaltaisia muodostumia. Aivan Ylöjärven kunnan eteläreunalla kulkee noin kilometrin levyinen harjujakso, joka on tavanomaista kookkaampi, nk. saumaharju. 

Ylöjärven kunnan alue vapautui mannerjäätiköstä noin 11 000 vuotta sitten, mutta jäi siinä vaiheessa vielä muinaisen Itämerivaiheen, Yoldiameren, peittämäksi. Vain muutamien, pääasiassa Ylöjärven lounais- ja pohjoisosissa sijaitsevien mäkien laet jäivät yksinäisinä saarina vedenpinnan yläpuolelle. Nykyisin tämä nk. ylimmän  rannan taso on kohonnut jo 160 - 170 m:n korkeudelle merenpinnasta. Sulamisvesien mannerjäätiköltä kuljettama liete kerrostui syvässä vedessä moreenin päälle hienorakeisten maalajien kerrostumiksi, jotka Ylöjärven alueella ovat pääasiassa lustosavia.         

Kun maa-alueet alkoivat nousta vedestä, ne joutuivat alttiiksi rantavoimien työlle. Varsinkin korkeimmat, ensimmäisinä vedestä nousseet maa-alueet huuhtoutuivat voimakkaasti pinnastaan. Loivapiirteistenkin mäkien moreenikerrostumat kuluivat ja kallioita paljastui. Tämän vuoksi moreenin pintaosa on enemmän tai vähemmän huuhtoutunutta. Mäkien ylemmillä tasoilla pintakivisyys ja -lohkareisuus on tullut selvemmin esiin kun taas alemmilla tasoilla suojaisissa paikoissa moreenia voi peittää ohut vaihtelevan paksuinen hiekkainen tai hietainen rantakerrostuma.  

Maankohoamisen vuoksi veden syvyys pieneni, joten aikaisemmin kerrostuneet savialueetkin joutuivat vähitellen aaltoliikkeen ja virtausten kuluttaville voimille alttiiksi. Matalammilta alueilta kerrostumat osaksi kuluivat, ja ainesta kulkeutui syvemmille vesialueille lisäten painanteissa olevien savien paksuutta. Sitä mukaa, kun maa nousi merestä, alkoivat maaston alavien osien kosteikot soistua. Nykyinen maankohoaminen Ylöjärven seudulla on  noin 5 mm vuodessa.

Suuren Näsijärven kehitysvaiheet ovat antaneet omanlaisensa leiman rannoille lähinnä kuluttamiensa rantatörmien muodossa. Muinais-Näsijärvi laski vetensä aluksi Lapuanjokeen. Jääkauden jälkeinen, epätasainen maannousu aiheutti kuitenkin Näsijärven pinnan nousua ja varsinkin eteläpään tulvimista. Sen seurauksena etelään puhkesi uusi lasku-uoma Pyynikinharjun matalimmasta kohdasta, jolloin Tammerkoski syntyi noin 7 500 vuotta sitten. Tämä alensi Näsijärven pintaa parilla metrillä ja jätti jälkeensä järven rannoille syöpyneitä törmiä. Koska rantojen savikerrostumat monin paikoin ovat ohuita, rantaviivalle paljastui kapeita rannansuuntaisia moreenimaita lohkareineen sekä pieniä avokallioita. Tämä alensi Näsijärven pintaa parilla metrillä ja jätti jälkeensä järven rannoille syöpyneitä törmiä. Tällaisia on esimerkiksi Lempiäniemen alueella.

Kalliomaat

Kalliomaana kuvatuilla alueilla kallion päällä voi olla 0 - 1 metrin paksuinen moreenikerros. Ylöjärven kallioperän pinnanmuodot ovat pienipiirteisiä. Kallioalueita on tavanomaisen runsaasti, mutta etelästä, Siivikkalasta, Takamaan länsipuolitse Iso Oksjärven ympäristöön olevilla ylängöillä sekä Koivistonkylältä Väinänperän ympäristöön kalliomaiden osuus on tavanomaista suurempi. Yleisesti ottaen kallionpinta on maaperän peittämissä mäissäkin (harjuja, reunamuodostumia ja moreenimuodostumia lukuun ottamatta) vain parin – kolmen metrin syvyydellä. Kallioperän rakenne on suurelta osin määritellyt jäätiköitymisen jälkeisen pohjakuvioinnin, jolle maaperä on kerrostunut.

Moreenikerrostumat

Moreeni on Ylöjärven yleisin maalaji. Se verhoaa kallioperää melko ohuena kerroksena myös muiden, myöhemmin kerrostuneiden, maalajien alla. Moreenin paksuus on yleisimmin 1 - 4 m. Myös kalliomaana kuvatuilla alueilla on paikoin moreenia, mutta siellä sen paksuus on määritelmänsä mukaan 0 - 1 m. Pohjamoreeni on ainekseltaan kivistä hiekkamoreenia, jonka savesprosentti on 1 - 5 %. Moreenin pinta on muinaisissa rantavaiheissa huuhtoutunutta ja yleensä puolen metrin syvyyteen asti routimisen möyhentämää. Lohkareisin pintakerros ulottuu pinnasta yleensä 0,5 – 1 metrin syvyyteen. Moreenialueiden pintalohkareisuus on Ylöjärven eteläosassa, Nokian rajan tuntumassa, keskimääräistä suurempi, paikoin se vaihettuu jopa lohkareikoksi. Joissakin painanteissa routa on nostellut ja rikastanut lohkareita pienialaisiksi nk. routalouhikoiksi. Suurin osa Ylöjärven moreenimuodostumista on Sisä-Suomen reunamuodostumaan liittyviä pitkänomaisia länsi-itäsuuntaisia peräkkäisiä 5 – 15 m korkeita harjanteita. Ne kulkevat jäätikön reunan suuntaisina Korpelankulmalta Kuhaluotoon. Niiden moreeni on ainekseltaan kivistä hiekkamoreenia, jonka savesprosentti on 2 - 3 %. Kunnan pohjoisrajan tuntumassa on pari virtaviivaista moreenimuodostumaa. Kahilankankaan drumliinista tehdyn luotauksen mukaan moreenin paksuus siinä on 17 - 25 m.

Jäätikköjokimuodostumat

Ylöjärven kunnan eteläosan läpi kulkee mahtava ja monin paikoin maisemallisesti kaunis  saumaharju. Se kulkee luoteesta, Pinsiönkankaalta, kaakkoon Teivaalanharjulle. Kaikki em. harjanteet nousevat ympäristöään 20 - 30 m korkeammalle. Saumaharjujakson eri puolilla on lukuisia muinaisia rantamerkkejä, tasanteita ja törmiä. Muodostuman laella oleva tasanne, 160 - 170 m mpy, on ylimmän rannan tasoittama. Suppia on myös paljon mm. Pinsiönkankaalla, Julkujärven ympäristössä, Soppeenmäen ympäristössä ja Teivaalanharjulla. Suppien syvyys on yleensä 10 - 20 m.

Teivaalan kohdalla saumaharjuun yhtyy pohjoisluoteesta tuleva katkonainen pieni harju. Pohjoiseen päin mentäessä harju päättyy Takamaan korkeudella. Tämän jälkeen jäätikköjokimuodostumia on vasta Sisä-Suomen reunamuodostumassa. Suurimpia hiekkavaltaisia reunamuodostuman osia ovat Vilpeenharju – Lintuharju ja Tappikangas. Ylöjärven pohjoisosassa harjujen lukumäärä on eteläosaa suurempi. Pohjoisluoteesta tulevia ja reunamuodostumaan päättyviä ovat mm. erittäin katkonaiset Viljakkalanselän molemmin puolin kulkevat harjut, hieman yhtenäisempi Väinänperän – Niemenperän harju ja näistä yhtenäisin Vekaran – Pengonpohjan harju. Heinälammen kohdalla, noin kilometri viimeksi mainitun  harjun länsipuolella, on moreenipeitteisiä jäätikköjokikerrostumia. Esimerkiksi Harjunmäen muodostumaa peittää viitisen metriä paksu moreenikerros. Paksuutta näillä muodostumilla on 10 – 40 m.

Rantakerrostumat

Syntytapansa vuoksi rantakerrostumien alla saattaa esiintyä hienorakeisia maalajeja, varsinkin notkopaikoissa ja mäkien alarinteillä. Ylöjärven alueella rantakerrostumia on yleensä vähän, lukuun ottamatta harjujen liepeitä. Pieniä erillisiä rantakerrostuman peittämiä painanteita ei aina ole voitu kuvata kartalle. Ne on tällöin yhdistetty ympäröiviin moreenikuvioihin. Laajimmat rantakerrostuma-alueet ovat saumaharjun liepeillä, sen molemmin puolin. Rantakerrostumat saattavat ulottua monin paikoin 0,5 – 1 km:n päähän muodostumasta. Näin varsinkin sen koillispuolella Huurteilan – Julkujärven alueella.

Tuulikerrostumat

Pieni paikallinen erikoisuus Tampereen kaupunkiseudulla on Ylöjärven saumamuodostuman lounaisliepeellä, Metsäkylää vastapäätä, sijaitsevan Latosuon eteläreunan tuulikerrostumat. Alueella on muutaman metrin korkuisia polveilevia kapeita harjanteita, dyynejä.

Hienorakeiset kerrostumat

Ylöjärven kunnan alavat maastokohdat ovat laajalti hienorakeisten maalajien peitossa. Ne ovat raekoostumukseltaan lähes yksinomaan savea. Savikoita on Kuljun ja Pohjankylän alueella, Viljakkalan ympäristössä, jonka laitamilla ne ovat laajalti 0,4 – 0,8 m paksuisen hiesukerroksen peittämiä Hämeentaival – Koivistonkylä – Hanhijärvi – Harhala –vyöhykkeellä.  Lempiäniemi – Vahanta – Takamaalla hiesu peittää savea viimeksi mainituilla alueilla, kuten myös Mutala – Kyöstilässä. Alueen savien savespi­toisuus on yleensä 40 - 55 %. Hiesua on Kuljun, Mutalan ja Karhen ympäristöissä. Laajimmin sitä on kuitenkin 0,4 – 0,8 metrin kerroksena savea peittämässä (kts. savialueen kuvaus). Hienoa hietaa on eniten saumaharjun liepeillä sen molemmin puolin, lounaispuolella Ylä-Pinsiöstä Pikku-Ahvenistolle ja saumaharjun koillispuolella Ylöjärveltä Mäkkylään. Hienorakeisten maalajien kerrospaksuus kasvaa yleensä moreeni- ja kalliomaiden rinteiltä notkoihin päin mentäessä. Hienorakeisten maalajien alueille tehtyjen kairausten perusteella kerrostumien paksuus harvemmin ylittää 10 m, varsinkaan Ylöjärven keski- ja pohjoisosassa. Savikoiden pinnan muodostaa yleensä 0,5 - 2,0 m paksu kuivahko kerros, nk. kuivakuori. Kuivakuori on yleensä sitä lujempi ja paksumpi mitä korkeammalla savikko sijaitsee ympäristöönsä (ja vallitsevaan pohjavedenpintaan) nähden. Savipelloilla näkee loivapiirteisiä harjanteita ja kumpuja, joiden jollakin syrjällä törröttää siirtolohkare tai paistaa pieni avokallio. Näin arvioiden Ylöjärven kunnan alueella on huomattavan paljon 1 – 3 m:n paksuisia savikoita. Savet ovat yleensä lustosavia. Liejusavea on vähän, esimerkiksi Kortesuolla.

Eloperäiset kerrostumat

Ylöjärvi kuuluu suoyhdistymätyypiltään viettokeitaiden vyöhykkeeseen. Suot ovat syntyneet moreeni- ja kalliomaaston painanteisiin, purojen varsille ja järvien rannoille. Ne ovat usein pienialaisia ja kapeita juotteja. Rämeet ja korvet ovat yleisimpiä suotyyppejä. Moreeni- ja kallioalueen notkelmissa suot ovat pääsääntöisesti rahkaturvetta (St). Eniten ja laajimpia soita on Satimusharjun molemmin puolin: Satimusneva (St), Tulineva (St, vaihettuu etelässä saraturpeeksi, Ct) ja Ämmänsuo (St, vaihettuu pohjoisessa Ct:ksi). Muita rahkavaltaisia soita ovat Karilansuo, Harjunneva, Suolamminneva ja Isoneva. Saravaltaisia soita (Ct-turve) ovat esimerkiksi Vahantajoen varrella oleva suo sekä Julkujärven laaja painanne. Soita on ojitettu metsänkasvatusta varten, mutta aikoinaan raivattu myös laajalti pelloiksi siellä missä se on ollut mahdollista. Ct-suot sijaitsevat yleensä saviseuduilla. Liejua tapaa varmimmin kuivattujen ja/tai umpeenkasvavien vesistöjen alueella, kuten Harhalanlammin – Paskolammin, Hanhijärven, Vasamijärven, Onkimuksen , Vennaslammin ja eteläisimpänä Pohjajärven alueella.

Pohjavesi

Tärkein Ylöjärven kunnan pohjavesialue on laajalla saumamuodostumalla, nk. Ylöjärvenharjulla. Se ulottuu Teivaalanharjulta Pinsiönkankaalle asti. Muodostumassa on (ja on ollut) laajoja tasanteita, mutta myös suppamaastoa. Muodostuman aines on hiekkaa ja kivistä soraa. Supat ovat hyviä pohjavedeksi suotautuvan veden kerääjiä.  Haittapuolena alueella on runsaasti teollisuutta, liikennettä, maa-ainestenottoa ja asutusta, jotka voivat aiheuttaa riskin pohjaveden laadulle.

Kunnan toinen huomattava pohjavesialue sijaitsee nk. Sisä-Suomen reunamuodostumalla. Muodostuman aines on hiekkavaltaista ja sitä on paksuimmillaan 30 - 50 metriä. Muodostuman keskiosassa on selväpiirteinen, ainekseltaan hiekkavaltainen, soraisia välikerroksia sisältävä selänne. Reunamuodostumaan sijoittuvista pohjavesialueista Vilpeenharjulta otetaan vettä ja Lintuharju on todettu vedenhankintakäyttöön soveltuvaksi. Erillisiä pieniä pohjavedenottoon käytettäviä sora- ja hiekkamuodostumia ovat Haverin ja Hangasjärven pohjavesialueet.

Kunnan maaperä on suureksi osaksi moreeni- ja kallioaluetta. Mäkien väliset laaksot ja notkelmat ovat moreenin, saven ja turpeen peittämiä. Näin ollen suurin osa alueesta on vedenläpäisevyydeltään huonosti vedenhankintaan soveltuvien maalajien peitossa. Näille alueille tehtyjen kaivojen antoisuus riittää yleensä vain yksittäistalouksien käyttöön.