Aerogeofysiikka

TAATA I ALUEEN AEROGEOFYSIKAALISET OMINAISUUDET

Hilkka Arkimaa ja Meri-Liisa Airo

Aerogeofysikaalinen aineisto

TAATA-hankkeen tutkimusalueelta on käytettävissä GTK:n ns. matalalentogeofysiikka, joka on osa koko Suomen kattavaa lentomittausaineistoa. Systemaattinen lentomittauskartoitus koko maasta on tehty vuosina 1972-2007. Lentokorkeutena on ollut 30-40 metriä ja lentolinjojen väli 200 metriä joitakin tihennysmittauksia lukuun ottamatta. Lentolinjat kulkevat pohjoisesta etelään tai idästä länteen, poikkisuuntaan mitatun alueen geologisten rakenteiden pääasiallista suuntautumista. Yhtäaikaisesti on mitattu maan magneettikenttää, maankamaran sähkömagneettista kenttää sekä luonnon gammasäteilyä.

TAATA-hankkeen alueella lentomittauksia on tehty hyvin monessa vaiheessa vuosien 1977-2007 aikana (kuva 1). Kaikkiaan kolmentoista eri ajankohdan mittauksista koostuva aineisto on interpoloitu tasaväliseksi pisteverkoksi, jossa pisteväli on 50 metriä. Tätä aineistoa on käsitelty kuvamuodossa tuottaen erilaisia muunnoksia aineistoista geologista tulkintaa varten. Tarkempaa tietoa lentomittausaineistojen saatavuudesta, eri lentomittausalueista ja eri vuosina käytetyistä mittauslaitteistoista löytyy osoitteesta www.gtk.fi/aerogeo. Lentomittaustekniikasta, laitteistosta ja aineistojen käsittelystä löytyy lisää informaatiota myös julkaisusta Hautaniemi et al. (2005).

Taajama-alueiden tutkimuksissa aerogeofysikaalisia mittauksia on aiemmin hyödynnetty Helsingin seudun KallioINFO-projektissa (Kuivamäki et al., 2004,2006). Taajama-alueilla geofysikaalinen lentomittausaineisto sisältää informaatiota paitsi maankamaran fysikaalisten ominaisuuksien vaihteluista myös ihmisen toiminnasta (esim. rakennukset, tiet, voimalinjat, kaatopaikat tai pilaantuneet alueet).

Aeromagneettinen aineisto

Ihmisen toiminta aiheuttaa vähiten muutoksia magneettiseen mittausaineistoon. Magneettisen aineiston syvyysulottuvuus on myös laajin sillä anomalian lähde voi olla jopa kilometrien syvyydessä. Maankamaran magneettisuuden vaihtelut johtuvat pääasiassa magneettisten mineraalien - magnetiitin ja magneettikiisun - jakaumasta kallioperässä. Magneettisesta aineistosta voidaan tulkita kallioperän kivilajivaihteluita sekä kallioperän rakenteita ja rikkonaisuutta vesistöjen ja irtomaapeitteen alla. Erilaiset deformaatiomuodot kuten siirros- ja ruhjevyöhykkeet, poimukuviot ja ylityönnöt aiheuttavat niille tyypillisiä anomaliakuvioita. Syvällä olevat magneettiset lähteet aiheuttavat yleensä laaja-alaisia ja loivapiirteisiä anomaliakuvioita kun taas pinnanläheiset kohteet aiheuttavat teräväpiirteisiä anomaliakuvioita.

Poistamalla laskennallisesti alueelliset laaja-alaiset anomaliat saadaan korostettua paikallisia anomalioita, joita voidaan käyttää kallioperän rakennepiirteiden tulkinnassa. Alueellisanomalioita voidaan poistaa mm. käyttämällä lineaarisia suodattimia. Vinovalaisutekniikalla voidaan myös korostaa paikallisia anomalioita.

Avaa koko artikkeli