Päästöt maaperään

Maaperän tilan tietojärjestelmään (MATTI) on koottu tietoa alueista, joissa maaperään on voinut päästä haitallisia aineita alueen nykyisestä tai aikaisemmasta ihmistoiminnasta. Maaperän todellinen tila tulisi kuitenkin selvittää toimintahistoriatietojen ja kenttätutkimusten avulla. Osa tietojärjestelmän alueista on mukana niissä jo havaittujen ongelmien vuoksi, ja osa on myös jo tutkittu tai kunnostettu. Koska tietojärjestelmän tiedot on koottu aiemmista alueellisista tietokannoista, niiden kattavuus ja luotettavuus vaihtelevat.

MATTI-tietojärjestelmä sisältää alueiden sijainnin lisäksi tietoa mm. niillä harjoitetusta tai harjoitettavasta toiminnasta, ympäristöolosuhteista sekä tehdyistä tutkimuksista, viranomaistoimista ja kunnostuksista. Yksittäisiä kohteita koskevat, tarkemmat tiedot ovat ELY-keskuksissa. Lisäksi ympäristöhallinnon OIVA-internetpalvelussa on paikkatietoa MATTI-kohteista.

Pilaantuneista maa-alueista, joihin liittyy arseenin ohella myös muiden haitta-aineiden aiheuttamaa ympäristön pilaantumista, on lisäksi tehty joitain toimialakohtaisia selvityksiä. Kaatopaikkojen, kyllästämöiden, ampumaratojen, taimitarhojen sekä suljettujen ja hylättyjen kaivosten kaivannaisjätealueiden aiheuttamasta maaperän pilaantumisesta on saatavilla tietoa näiden toimialakohtaisten selvitysten erillisjulkaisuista.

Lisätietoa MATTI-järjestelmästä.

Kirjallisuutta

Räisänen ym. 2013. Suljettujen ja hylättyjen kaivosten kaivannaisjätealueiden kartoitus. Ympäristöministeriön raportteja 24/2013.

Naumanen, P. ym. 2002.Ampumarata-alueiden pilaantunut maaperä – Tutkimukset ja riskienhallinta. Suomen ympäristö nro 543.

Mallisuunnitelma suolakyllästämöalueen maaperän tutkimiseen ja kunnostamiseen, Lehto, O. ym. 1998. Suomen ympäristö 245.

Kaatopaikkojen ongelmajätteiden ympäristövaikutukset. Assmuth, T. 1990. Vesi- ja ympäristöhallinnon sarja A nro 67.

Jaakkonen, S. & Sorvari, J. 2006.Metsätaimitarhoilla käytettyjen torjunta-aineiden ympäristövaikutukset ja riskinarviointi. Suomen ympäristö 819.

  Takaisin