Lisätietoa riskinarvioinnista

Riskinarviointi suositellaan yleensä tehtäväksi portaittain edeten yksinkertaisista menetelmistä monimutkaisempiin, yksityiskohtaisempia ja tarkempia kohdetietoja sekä enemmän resursseja edellyttäviin menetelmiin. Tarve yksityiskohtaisemmalle arvioinnille voi olla esimerkiksi silloin, kun kyseessä on erittäin suurialainen kohde, jonka välittömässä läheisyydessä on arvokkaita, suojeltavia luontokohteita. Yksinkertaisimmillaan ympäristö- ja terveysvaikutuksia voidaan arvioida vertaamalla ympäristöstä mitattuja pitoisuuksia vaikutusperustaisiin vertailuarvoihin. Kulkeutumista ja altistumisen suuruutta voidaan joissain tapauksissa arvioida myös laskennallisesti. Tällaisen arviointiprosessin eli kohdekohtaisen riskinarvioinnin vaiheita ovat seuraavat:

 

1. riskien tunnistaminen

  • mahdolliset haitallisen yhdisteen 'lähteet – kulkeutuminen – altistuminen' -ketjut

2. tärkeimpien kulkeutumisreittien ja altistustilanteiden tunnistaminen

  • tukena mm. kartat, analyysitulokset ympäristöstä, maankäyttösuunnitelmat

3. kulkeutumisen ja altistumisen tarkempi arviointi

  • tutkimussuunnitelma, näytteenottosuunnitelma

4. riskien määrittäminen -ihmiset & ekologinen tila, esimerkiksi

  • laadullinen altistustilanteiden merkityksen arviointi
  • ympäristön mitattujen pitoisuuksien vertailu viitearvoihin
  • laskenta

5. riskien kuvaus

  • suuruus ja hyväksyttävyys
  • ulottuvuudet
  • epävarmuudet.
 

ASROCKS-hankkeessa arvioitiin tutkimustarkoituksissa arseenista aiheutuvia riskejä neljässä kohteessa, joista kaksi edustaa kiviainestuotantoa ja kaksi on rakentamisalueita. Lisätietoa arvioinnin toteuttamisesta saa tutkimusraportista.

Kirjallisuutta

Pellinen, J., Sorvari, J. & Soimasuo, M. 2007. Pilaantuneen maaperän ekologinen riskinarviointi. Ympäristöopas. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. ISSN 1238-8602. 114 s.

Sorvari, J. & Assmuth, T. 1998. Saastuneiden alueiden riskinarviointi – mitä, miksi, miten. Ympäristöopas 50. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 150 pp. ISBN 952-11-0408-2.