Pintavedet

Pintavalunnan määrää voidaan arvioida mm. vesitaselaskelmien ja valumakertoimien avulla alueen ilmasto- ja maaperätietoja hyödyntäen. Vastaanottavaan vesistöön kohdistuvan kuormituksen arviointi edellyttää tietoa myös laimenemiskertoimesta. Tämä voidaan arvioida alustavasti laskemalla toiminta-alueen ja valuma-alueen pinta-alojen suhde. Tarkempi laimenemiskertoimen määrittely ja vesipäästöjen kulkeutumisen arviointi edellyttää mm. vesitilavuuksien ja virtaussuuntien määrittämistä. Virtaamia voidaan määrittää erilaisin virtausmittauksin, kuten mittapatoja käyttäen. Ominaiskuormituskertoimien avulla voidaan lisäksi arvioida kiintoaineen kulkeutumista maankäytöltään erilaisilta valuma-alueen osilta.

Liukoisen arseenin kulkeutumiseen vesistöissä vaikuttavat monet ympäristötekijät, eikä yksinkertaisia arviointimenetelmiä ole tarjolla. RAMAS-hankkeessa (2004–2007) kehitettiin melko yksinkertainen, tilastollinen arseenin kulkeutumismalli yhdelle jokireitille. Tärkeimpiä mallinnettavia prosesseja olivat laimentuminen, sedimentaatio ja kemialliset prosessit. Liukoisen arseenin tärkeimmät muuttujat olivat pH ja raudan kemialliset prosessit. Kiintoaineeseen sitoutuneen arseenin keskeisin prosessi puolestaan oli sedimentoituminen.

Kulkeutumisen arvioimiseksi alueen pinta- ja pohjavesistä sekä sedimenteistä on otettava tarpeellinen määrä edustavia näytteitä. Arseenin ohella kulkeutumista kuvaavista vesinäytteistä suositellaan mitattavaksi happamuutta ja raudan kemiallisiin prosesseihin vaikuttavaa happipitoisuutta tai hapenkulutusta, sillä arseeni saostuu usein yhdessä raudan kanssa sopivissa olosuhteissa. Kiviaineksen raekokojakauma vaikuttaa olennaisesti siihen, mikä osuus aineksesta sedimentoituu.

Lisätietoa RAMAS-hankkessa tuotetusta kulkeutumismallista:

Bilaletdin, Ä., Kaipainen, H., Parviainen, A., Kauppila, T. & Ruskeeniemi, T. (2007): A transport model of arsenic for surface waters - an application in Finland. Miscellaneous publications, Geological Survey of Finland, Espoo, ISBN 978-951-690-998-4.

  Takaisin